Miten minusta tuli äiti

Viime postauksessa kerroin, että olen nyt Mufindissa, ja mitä teen täällä. Kerroin, että olen aamut kolmostalolla viiden parivuotiaan kanssa, ja illat kakkostalolla kymmenen lapsen kanssa, joista kaksi on neljävuotiaita, loput alle kolmevuotiaita. Selittelin myös, miksi en ole postaillut, kerroin miten pitkä kävely tänne farmin nettiin on ja kerroin, että olin jo kerran mukana mahtavalla home based care kierroksella, jolla tapasimme monia hiv-positiivisia, aliravitun kaksivuotiaan joka ei tule selviämään, halvauskohtauksia saavan kaksitoistavuotiaan, pari sieni-infektiopotilasta ja yhdeksän lapsen hiv-positiivisen syöpäpotilasisän, joka todennäköisesti myös kuolee ennemmin tai myöhemmin, siinä ei nyt enää pelkkä rukoilu oikein auta. Julkaisin sen postauksen, mutta jostain syystä se ei sitten kuitenkaan näy blogissani, joten se jää nyt julkaisematta...

 No, nyt meni koko homma vähän uusiksi,koska minusta on tullut puolipäivä-äiti (ja kaikista kämppiksistäni kateellisia:D)! Viime postauksessa (joka siis ei koskaan julkiseksi asti päätynyt) oli kuva pienestä Lovenessistä, jonka kerroin olevan vähän hukassa monella tapaa, joten täytyyhän asialle tehdä jotain!

Loveness on aivan ihana pikkuinen tyttö, joka on tullut orpokotikylään todella huonossa kunnossa ihan pikkuvauvana ja luurangonlaihana, Leenan mukaan lapsi on saanut tuskin ollenkaan ruokaa elämänsä alkuaikoina. Kun tapasin Lovenessin ensimmäistä kertaa kun olin joulukuussa käymässä Mufindissa, en ollut hänestä erityisen huolissani: hän vaikutti ihan tavalliselta noin puolivuotiaalta orpolapselta, joka istuu hetken, mutta kaatuu sitten (tosin ei kaadu, vaan taittuu lantiosta kaksinkerroin), kääntyy melkein mahalta selälleen, tavoittelee hiukan esineitä, mutta ei kovin lujasti yms. Ainut asia, mikä hänessä olisi voinut kiinnittää huomiota on tietynlainen puute kontaktin ottamisessa. Loveness saattaa kyllä itkeä, kun joutuu pois sylistä (ja itkeskelee muutenkin aika paljon) mutta kun tulin tänne viikko sitten, hän ei oikein pahemmin hymyillyt tai jutellut, nykyään vähän jo enemmän. En osaa jotenkin edes kertoa, mikä kaikki tässä lapsessa on vinossa...Mutta huolestuttavaahan tässä on se, että Loveness ei ole puolivuotias, vaan täytti joulukuussa vuoden!

Otin Lovenessin tavallaan henkilökohtaiseksi projektikseni oikeastaan heti kun kuulin minkä ikäinen hän on, ja yritin pitää häntä iltapäivisin sylissä niin paljon kuin vain mahdollista, mutta kun ympärillä pyörii yhdeksän muutakin lasta on lähes mahdotonta saada yhtä kuntoutettua. Kun sitten täällä kävi occupational therapist Miriam (tai Mariam, whatever) kertomassa, mitä Lovenessin kanssa oikeasti voisi ja pitäisi tehdä ja opettamassa vauvahierontaa yms, ajattelin että voisin esimerkiksi yhtenä tai kahtena aamuna viikossa skipata kolmostalon pre-schoolin ja ottaa pikkutytön vapaaehtoistalolle jumppaamaan ja saamaan huomiota vain itselleen. Juttelin asiasta sunnuntaina illalla Leenan ja projektin päänaisen Jennyn kanssa, ja heidän mielestään idea oli loistava. Jopa vähän loistavampi kuin mitä itse ajattelin.

Jenny on tunnettu paitsi äkkipikaisuudestaan ja suoruudestaan, myös tavastaan järjestää asiat nopeasti ja kunnolla (ja hän on myös tosi hyvä äiti ja ihana näitä pikkuorpoja kohtaan, ja Loveness on tavallaan hänellekin oikein sydämen asia). Maanantai-aamuna sitten Jenny tuli kanssani selittämään orpokylän mamoille mikä on tilanne: otan Lovenessin joka päivä meille vapaaehtoistaloon yhdeksältä (hienossa rintarepussa), ja hän on meillä joka päivä koko aamupäivän, hoidan hänen lounaansa ja välipalansa (okei meidän keittiön mama Maria tekee ruoat sen mukaan mitä pyydän) ja vaipanvaihtonsa ja päiväunensa (Jennyn ja Geoffin lasten vanha matkasänky on nyt minun sänkyni vieressä). Päikkäreiden jälkeen menen kuten ennenkin kakkostalolle hoitamaan lapsia, ja vien siis samalla Lovenessin takaisin.

Pointtina siis on saada Lovenessin keho pikkuhiljaa vastaamaan hänen ikäänsä, saada hänelle lisää painoa (orpotalojen ruoka on tosi yksipuolista, joten siksi hoidan Lovenessille joka päivä lounaan ja kaksi välipalaa mahdollisimman vaihtelevista aineksista plus lisäksi tietysti maitoa!) ja antaa hänelle niin paljon rakkautta kuin mahdollista! Ja mahdollisuuksien mukaan yritetään saada joku jatkamaan tätä projektia kun lähden täältä. 

...ja niin minusta tuli "mama Loveness".