Tässä yhtenä päivänä ahdisti, tuntui että seinät kaatuvat päälle. Oli pakko päästä ulos, ja sitten pääsinkin, kiitos Riikka. En tiedä, mikä oli niin ahdistavaa. Ei mikään, kaikki. Se, että pelkkä kotona oleminen on jotenkin hankalaa. Ikävä. Se, että pitäisi päättää tulevaisuudesta, vaikka hampaidenpesukin hämmentää. Se, että ulkona on ihmisiä. Se, ettei kukaan oikein tajua, mistä tulen ja miltä se tuntuu. Kuulostaa liioittelulta, tiedän sen. Järjen tasolla tämä on minullekin överiä: olin pois viisi kuukautta, en viittä vuotta. Mutta ei kai tässä nyt järjen tasolla ajatellakaan.
Yrittäkää ymmärtää minua.
Yrittäkää ymmärtää, jos innostun tai ahdistun karkkihyllyllä, kun suklaalevyvaihtoehtoja onkin enemmän kuin kolme (check!). Yrittäkää ymmärtää, jos sanon kamwene, hodi, asante tai karibu (check!). Yrittäkää ymmärtää, jos moikkaan vastaantulijaa (mieli tekisi), jos unohdan miten omalla äidinkielelläni sanotaan asia x (check!).
Yrittäkää ymmärtää, jos olen ahdistunut (check!). Innostunut jostain tyhmästä asiasta (check!). Jos kerron rakkaista lapsistani, ja alan yhtäkkiä itkeä (en vielä). Jos puhun liikaa Tansaniasta, vaikka ketään ei kiinnosta (varmaan check, tosin kukaan ei sano suoraan).
Mutta ei se haittaa, jos ette aina ymmärrä. En minäkään ymmärrä kaikkea. Mitään.
Mutta kyllä tämä kai kuitenkin tästä, jossain kohtaa.
-heli
Oon ite ollut vaihdossa Jenkeissä ja vaikka se on tietysti ihan erilainen paikka kuin Tansania ja ne muutokset mitä koin silloin palatessa olivat toisenlaisia kuin sulla nyt, niin tuo ahdistus on hyvin tuttu! Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta ei kuitenkaan. Itkettää ja ahdistaa, vaikka ei tiedä tarkalleen miksi. Ja kukaan ei pysty täysin ymmärtämään. Se oli ihan kamalaa aikaa ja kesti ainakin mulla pitkään, mutta nyt parin vuoden jälkeen se ahdistumiseen käytetty energia on mulla muuttunut sellaiseksi, että käytän kaiken tarmon uusien seikkailujen suunnittelemiseen :D samanlainen vapaaehtoistyö on minullakin haaveissa, mutta se sitten joskus kun olen vanhempi ja kouluttautuneempi (lääkäri?) ja pystyn sillä tapaa auttamaan siellä!
VastaaPoistaVoi vitsi miten kiva kuulla! Ei siis se, että olit ahdistunut vaan se, että en ole ainoa, että joku oikeasti tajuaa! Jotenkin tuntuu niin säälittävältä olla näin ajdistunut, mutta kai se on ymmärrettävää... Mutta kiiiitos ihanasta kommentista, on mahtavaa tietää että jollain on samanlaisia kokemuksia :) itse olen myös nyt aikomassa pyrkiä lääkikseen, taka-ajatuksena tietenkin palata tansaniaan tai mennä johonkin muuhun kehitysmaahan tekemään vapaaehtoistyötä!
PoistaJoo halusin kommentoida, koska toinen ajatus mikä mulla oli oli suunnilleen, että on väärin kun ahdistaa ja että on niin yksin sen asian kanssa. Niin oli itsekin kiva kuulla, ettei sitten kuitenkaan ole ainoa (: Mutta kyllä se vaan kuuluu varmaan ihan mihin vaan tällaiseen prosessiin että ahdistaa! Ja vaikka olin silloin varma, että se ei helpota ennen kuin pääsen takaisin niin kyllä se aika vähän ainakin auttaa sitten lopulta (: ymmärrän kyllä hyvin miksi on vaikea asettua tänne takaisin, kun olen seuraillut että kuinka mahtavaa ja erilaista aikaa olet siellä viettänyt! :)
PoistaJep, onhan se kuitenkin luopumisprosessi, johon kuuluu ikävöimistä ja ties mitä! Että ei kai se ole ihmekään että ahdistaa, varsinkin kun tosiaan pelkästään tämä arki on täällä niin erilaista! Mutta oikeasti kiitos tosi paljon kommentista:)
Poista