Hyvästi

"'cause you'll be in my heart,

 yes, you'll be in my heart, 

from this day on, 

now and forever more."

(Phil Collins: you'll be in my heart)

No nyt se on sitten tehty. Hyvästit on jätetty.

Olen jo jättänyt tässä maassa hyvästit niin monelle, itkenyt niin monet kyyneleet vain luopumisen tuskasta. Ja nyt olen siinä pisteessä taas, toistaiseksi viimeistä kertaa Tansaniassa.

Aamulla kävin läpi kakkostalon kaikki lapset. Gail tulkkasi, kertoi lapsille että lähden. Mussa juoksi suoraan syliin, halaamaan. Halasin yksitellen kaikki lapset, pussasin, kerroin että rakastan. Viimeisenä pieni rakkaani Loveness, jonka lopuksi jätin Gailin syliin, itkien. Kun kävelin ovesta ulos, takaani kuului vauvani itku, ja kun vilkutin viimeisen kerran, hän katsoi minua kuin sanoen "älä jätä minua". Tai sitten vain kuvittelin, mutta pahaltahan se tuntui silti. Minä rakastan ihan jokaista kakkostalon lasta, ja varsinkin Lovenessia. Onneksi Amari on luvannut pitää huolta pikkuisestani, ja Jenny lupasi lähettää kuvia. 

Gailille en voinut sanoa mitään, kun halasimme. Vaikka emme edes olleet erityisen läheisiä, mutta halasimme toki siis kakkostalolla... Mollyn ja Marthan hyvästely meni vähän helpommin, mutta olen meinannut tänään alkaa itkeä ihan tyhmistä jutuista hyvästien jälkeenkin. Ja The Finnish Mafia eli Karo ja Leena on vielä hyvästelemättä, olemme kaikki kolme nyt Iringassa.

Hyppäsimme aamulla siis taksikuski Selen autoon, ja hän heitti meidät Mafingan luterilaiseen orpokotiin. Tutustuimme paikkaan ja tapasimme alle kouluikäiset lapset isompien ollessa koulussa, yhteensä lapsia on 36. Paikka oli tosi kivan oloinen, lapsilla siistit ja puhtaat vaatteet, johtaja mama Mzeze (miten ikinä kirjoitetaankaan) on superihana ja puhuu loistavaa englantia ja lapset vaikuttavat pikavisiitin perusteella onnellisilta. Siellä tapasimme Leenan, ja jatkoimme Leenan kyydillä kohti Iringaa. Kävimme kreikkalaisella klubilla syömässä ihanaa ruokaa ja elämä hymyilee, vaikka minua vähän itkettääkin.

-heli

Ps. Muistatteko, kun kerroin "sekavassa avautumispostauksessa", miten aloin yhtenä päivänä itkeä kun tajusin miten paljon Lovenessia tulee ikävä? Sen itkun laukaisi Spotify-playlistilta soinut biisi, jota tämän postauksen alussa siteerasin. En varmaan voi enää ikinä kuunnella tuota biisiä ajattelematta pientä Lovenessia!