Tänään aamulla herättiin siellä meidän B&Bssä, ilmastoidussa huoneessa. Mentiin aamupalalle, henkilökunta puhui englantia. Soitettiin luottotaksin kaverille, joka puhui englantia. Saimme kyydin Slipwaylle, turistien shoppailupaikkaan. Joka kojulta kuuluu "welcome" tai "have a look inside", ei "karibu kuangalia". On kuumaa, kosteaa.
Ahdistaa. Ei se lämpö, vaan se turismi. Ajattelen, miten ihmiset, jotka ovat maassa vain kaksi viikkoa, näkevät vain tämän. Ehkä pari luonnonpuistoa päälle. Eikä tämä ole aito Tansania. Ja tämän verran minäkin turistimatkalla näen.
Minua ahdistaa valkonaamojen määrä. Nytkin istun ravintolassa, jossa on varmaan kolmekymmentä mzungua. Ja tiedän, että yleensä nauttisin tästä hetkestä: ihanaa ruokaa ihanassa ravintolassa meren rannalla. Aurinko paistaa, on lämmin mutta ei liian. Ja nautinkin, mutta nyt en voi mitään sille, että pieni ahdistus kalvaa kuitenkin
Kävimme ruokakaupassa, jossa oli ilmastointi. Se oli isoin kauppa, jonka olen nähnyt viiteen kuukauteen, kokoa ehkä sellaisen ison siwan verran. Mutta olisittepa nähneet ne valikoimat! Siellä oli varmaan kymmentä eri jäätelöä, ja karkkiakin ainakin neljällä pikkuhyllyllä! Se oli tavallaan hieno fiilis, jos haluan ostaa kindermunan, voin tehdä sen. Mutta ahdisti, silti. Ja taas se ajatus siitä, että tämä on valkonaamoja varten, ja turisti näkee vain tämän.
Ehkä tekee hyvää tämä asteittainen siirtymä Iringan ja Darin kautta Suomeen...
-heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti