Sekopäistä

"Mä en kyllä uskaltais lähteä yksin Tansaniaan!" -minä (4/13)

"Mä lähen sitte Tansaniaan, vaikka yksin!" -minä (7/13)

Ja siitä se sitten lähti. 

Oikeasti olen ollut yksin tällä matkalla yhteensä ehkä pari viikkoa, koska minulla kävi harvinaisen hyvä tuuri. Mutta olin kuitenkin valmis lähtemään toiselle puolelle maailmaa yksin. Oikeastaan olen aika ylpeä itsestäni, kun uskalsin tehdä sen.

Olen saanut monta ihmistä järkyttymään, yllättymään ja huvittumaan, kun olen kertonut minkä ikäinen olen. Yhdeksäntoista. Viime kevään ylioppilas. En ole vielä muuttanut ensimmäiseen omaan asuntoon.

Ja silti lähdin yksin Afrikkaan. Ja vaikka se aluksi jännitti, pelottikin, en ole todellakaan katunut mitään sekuntiakaan. Ensimmäisestä Tansaniassa viime lokakuussa vietetystä päivästä lähtien on tuntunut siltä, että näin tämän kuuluikin mennä. Että kaikki on juuri oikein, että en koskaan edes lähtenyt täältä pois.

Ja kuten jo edellisessä postauksessa sanoin, olen saanut tältä reissulta todella paljon. Olen saanut unohtumattomia muistoja, uusia näkökulmia elämään ja olen oppinut paljon, itsestänikin. Mikä nyt sinänsä oli odotettavissakin.

Mutta olen saanut yllättäviäkin juttuja. Vai kuka muka olisi arvannut, että lähtemällä Tansaniaan voi saada monta edes suunnilleen omanikäistä (10 vuoden ikäerokin on vielä suunnilleen..) suomalaista ystävää tai kaveria? Että lähtemällä nettitutun (okei oltiin me puhelimessa puhuttu) kanssa maailman toiselle puolelle voikin saada yllättävän paljon? Tai että Tansaniassa ylipäätään hengailee näin paljon nuoria suomalaisia? Tässäkin kävi tosin tuuri, että he kaikki (ja moni vanhempikin suomalainen) ovat niin ihania. Tutuille vaan terkkuja!

Tässä postauksessa ei nyt ole päätä eikä häntää, mutta ei se mitään, ei ole minun elämässänikään juuri nyt. Minulla ei ole Suomessa oikeastaan mitään, täällä minulla on paljon, mutta Suomessa kuitenkin on perhe ja ystävät, joita on kiva taas pitkästä aikaa nähdä. Pääni on ihan sekaisin kaikesta, mitä olen täällä tehnyt, nähnyt ja kokenut, enkä osaa kunnolla ajatella tätä aikaa koko aisuutena. Ehkä sitten Suomessa kun saan ajatukset oikeille raiteilleen. Ehkä ensi viikolla, ehkä myöhemmin.

-heli

Ps. Huomenaamulla siis suuntaan kohti Daria Jennin kanssa. Pitäkää peukkuja ettei sada, matka on 500km, osin vuoristotietä ja bussi ajaa varmaan taas ihan järjettömän lujaa..Darissa meidän hotellissa pitäisi olla jonkinlainen nettiyhteys, mutta koska tämä on Tansania, ei siitä voi olla varma. Koitan kuitenkin saada teille jotain pientä päivitystä Darista, tai ainakin sitten Suomesta!