"Mä vähän itken sisäisesti" eli viikko Mufindissa

Noniin, Mufindissa tosiaan ei pahemmin ollut netti- eikä puhelinyhteyttä (mitä nyt isossa talossa jonkunlainen iltaisin klo 21-23), eli on vähän yhteydet ulkomaailmaan jääneet. Nyt kuitenkin seuraa lyhyt (okei pitkä) päiväkirjatyyppinen selostus siitä, mitä tällä viikolla on tapahtunut.

Ensin kuitenkin pikakertaus Mufindista. Mufindi on siis pieni vuoristokylä hankalien yhteyksien päässä. Leenan on tarkoitus muuttaa sinne, kunhan hänen talonsa saadaan kokonaan valmiiksi. Mufindin vapaaehtoisprojekteja ovat mm. orpokotikylä, jossa on SOS-lapsikylämäisesti kuusi kodinomaista taloa, joissa on yhteensä yli 70 lasta, jotka päivisin ovat koulussa ja päiväkodissa. Lisäksi Mufindissa on kyläkouluprojekti, jonka avulla köyhimmätkin pääsevät kouluun, home based care- projekti, jonka avulla avustetaan ihmisiä, jotka eivät pääse kylistään sairaalahoitoon, AIDS-klinikka... Lisäksi Mufindissa on Foxin perheen luksusmajoitus ja maatila.

No, nyt kuitenkin asiaan, että päästään joskus loppuunkin asti.

30.11 

starttasimme aamulla Leenan kyydillä kohti Mufindia pikku reissulle. Matka sujui näppärästi, koska vaikka viimeinen 60km on mutatietä, oli aurinkoinen päivä ja tiet suht hyvässä kunnossa. Majoituimme yhteen vapaaehtoistaloon, ja illan aikana vielä kävimme katsomassa Leenan lähes valmista uutta kotia, tapasimme suomalaiset vapaaehtoiset Annin ja Marian ja vierailimme orpokotikylän kaikissa kuudessa talossa.

1.12

 menimme heti aamulla Fox Lodgelle, jossa ensin seurasimme hetken, kun erään hevosen vammaa hoidettiin (toisen orin purema), jonka jälkeen minä, Ella, Anni ja Maria lähdimme ratsastamaan. Siis kyllä, voi kyllä, ratsastamaan. Meistä kukaan ei pahemmin välitä hevosista, eikä ole koskaan ratsastanut, ellei lapsena harjoitettua talutusratsastusta lasketa, mutta niin vaan lähdettiin parin tunnin hepparetkelle. Okei, hepat ihan tasan tarkkaan ja vain kävelivät jonossa, mutta Mufindin maisemat on i-ha-nat, joten mikäs siinä. Kukaan meistä ei edes pudonnut! :) 

Sen jälkeen koitti otsikossakin mainittu pieni sisäinen itku, kun pääsimme Fox Lodgelle syömään lounasta! Ruoka oli ihanaa, ja mahtavaa vaihtelua niin meidän arkiruokiin kuin Annin ja Marian hostperheessä saamiin sapuskoihin (he siis tosiaan asuvat paikallisessa perheessä!). Ilta menikin sitten aurinkoa ottaessa, koska oli taas aurinkoinen päivä! (Siis mitä, nyt on sadekausi?)

2.12

Okei, se siitä sateettomuudesta, yöllä tuli vettä kuin saavista, mutta aamulla paistoi taas. Kävimme tilaamassa ompelukoululta housut meille, jonka jälkeen menimme orpokylän ykköstaloon, jossa vuoden-parin ikäiset ovat päivähoidossa. Leikimme aamupäivän lasten kanssa, ja lounas-/chillailutauon jälkeen menimme hoitamaan vielä pienempiä lapsia kakkostaloon iltapäiväksi. Lapset vaikuttavat henkisesti paljon terveemmiltä kuin Ilembulan lapset, onhan tämä paljon kodinomaisempi systeemi kuitenkin, mutta materialistista puutetta täällä on paljon: tosi hankalaa on sitoa liinoja vaipaksi ja päälle muovipussi, kun kestovaipatkin on keksitty. Samoin vaatteista on pulaa.

 Illalla pelattiin korttia hollantilaisen kämppiksemme kanssa, ihailtiin Tansanian tähtitaivasta ja yritettiin päästä nettiin, ja päästiinkin hetkeksi.

3.12

Aamulla lähdettiin Leenan, Ellan, Marian ja Rashidin kanssa Mdabulon klinikalle, jossa HIV-

positiivisia tutkitaan ja lääkitään. Leena jäi tutkimaan potilaita, ja menimme tyttöjen ja Rashidin kanssa tapaamaan yhtä potilasta, josta facebookissa jo puhuinkin. Kyseessä oli siis 9-vuotias albiinotyttö Zulea, jonka koko pää oli yhtä haavaa. Side oli tarttunut haavaan kiinni, ja sen poistaminen kuori koko haavan auki, ja tosiaan sidehän vaihdetaan joka kolmas päivä! Tyttö ei saanut mitään kivunlievitystä, koska sitä ei ole tarjolla, paitsi yhden buranan Marian laukusta. Oli maailman järkyttävintä katsoa, kun pieni tyttö itki kivusta ääntäkään päästämättä. Tälle tytölle siis yritämme järjestää mahdollisuuden päästä ihonsiirtoon Ilembulaan, ja keräämme rahaa siihen!

Iltapäivällä lähdimme Leenan, Ellan, Marian ja Annin kanssa kylälle, ja kohtasimme paljon ihmisiä, vaikkemme oikeastaan niitä, joita menimme tapaamaan. Ihmisten kohtaaminen on aina yhtä hienoa täällä!

4.12

Aamulla ei ollut mitään määrättyä ohjelmaa, joten se vähän venähti, mutta kymmeneltä kuitenkin pääsin jo lähtemään orpotaloille Ellan jäädessä potemaan flunssaa ja piirtämään käsienpesuohjeita taloille. Olin taas orpotalossa numero 1. On hauska huomata, miten näinkin lyhyen ajan lapset oppivat tuntemaan ja luottamaan. Emily, joka pelkää aluksi vieraita, nauroi koko aamun ja tuli luokse pikkuhiljaa, pieni Elisa nukahti syliin ja kun ihana Zauda tuli retkeltä, hän juoksi suoraan syliin. Ja tosiaan olin ykköstalolla vasta toista kertaa!

Iltapäivällä lähdimme Leenan, tyttöjen ja Susan Wintonin kanssa kyläkierrokselle, joka oli äärettömän mielenkiintoinen. Tapasimme köyhiä, sairaita ja hiv-positiivisia, ja näimme lapsia rikkinäisissä vaatteissa ja kamalia haavoja. Todellakin mahtavaa työtä, ja aion tosiaan tulla tammikuussa mukaan tähän, jos vain voin!

5.12 

Aamupäivä meni orpotalossa numero kaksi vauvojen kanssa touhutessa, ja iltapäivällä vaan otettiin aurinkoa ja chillattiin.

6.12

Itsenäisyyspäivä! No joo. Tosiaan aamupäivällä käytiin ykköstalolla, ja iltapäivä meni pakatessa, koska kolmen maissa lähdettiin kohti Iringaa.

 Kokonaisuudessaan oli tosi hieno viikko ja todellakin äärettömän mielenkiintoinen, ja sitäpaitsi saatiin vain muutama sade, joista suurin osa yöllä. Odotan tosiaan innolla, että pääsen tänne uudestaan alkuvuonna. Nyt siis ollaan Iringassa shoppailemassa, huomenna on joulumarkkinat. Huomenna mennään takaisin Ilembulaan, ja saadaan Anni ja Maria meille vieraiksi. 

Tosissaan nyt onnittelut jos jaksoit lukea koko setin!

-Heli