"150 tuntia viikossa samassa tilassa"- symbioosi eli team Hellu & Ellu

Nyt on aika kääntää uusi sivu tässä tarinassa. Ella lähti tänään kotiin, saatoimme hänet Ashan kanssa Mbeyan lentokentälle Ashan tutun kyydillä. Nyt seuraa tiivistettynä Ellun ja hellun stoori painokelpoisilta osiltaan. Karibu!

9.8.2013

Avaan vanhan blogini ja huomaan uuden kommentin. Sen on lähettänyt sairaanhoitajaopiskelija Ella, joka suunnittelee lähtöä Ilembulaan, ja kysyy vinkkejä. Pieni ajatus syttyy: ei hitsi, ehkä voitaisiin lähteä yhdessä!

13.8.2013

"Näyttää siltä että lähtö lokakuussa olis mahdollinen."

23.9.2013

Varataan lennot, moni muu juttu on vielä auki. Ei tajuta, että oikeasti kaikki tapahtuu tosi nopeasti. Ollaan puhuttu puhelimessa yhteensä tunteja ja lähetelty tekstareita ja fb-viestejä toisillemme lähes päivittäin. 

16.10.2013

Nähdään ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaalla. Halataan, viedään laukut liukuhihnalle ja kävellään turvatarkastuksen läpi. Jännittää, eikä todellakaan tunneta toisiamme. Matkustetaan yhdessä yli kolmekymmentä tuntia lähes nukkumatta, puhutaan, tutustutaan, koska meidänhän pitäisi nyt viettää melko paljon aikaa yhdessä.

7.11.2013

Aloitetaan aiheeseen liittymättömiä lauseita samaan aikaan. Aletaan puhua me-muodossa (tyyliin: "missä se meiänsun ipad on?"). Vietetään aikaa yhdessä noin 150 tuntia viikossa, eikä edes kaivata muiden seuraa erityisemmin. Istutaan iltaa terdellä, heitetään huonoa läppää, puhutaan syvällisiä ja tosi syvällisiä.

27.11.2013

"Mennään chillailemaan" kuuluu kuin yhdestä suusta, ja kävelemme leveään sänkyyni loikoilemaan sen enempiä asiasta keskustelematta. Kerrotaan toisillemme pelottavan paljon juttuja, ja ajatellaan tosi samalla tavalla, samoja asioita samaan aikaan. Yleisin lause on joko "hei voi vitsi, mä ajattelin just samaa" tai sitten "joo mä ymmärrän sua". Koska me ymmärrämme toisiamme, puolesta sanasta.

4.12.2013

Tajutaan, että normaalisti uuden kaverin kanssa vietetään aikaa ehkä esimerkiksi 100 tuntia vuodessa, meillä se ylittyy viikossa ihan kevyesti, ja nyt ollaan oltu täällä jo seitsemän viikkoa. Ei siis enää ihmetellä, miksi aloitamme lauseet samaan aikaan ja lopetamme toistemme jutut. Käydään seuraavanlaisia keskusteluja: "Ella!" "No se on siinä pöydällä!"

21.12.2013

Olen itkenyt vähän väliä eilisillasta asti. Silmiin sattuu, yöunetkin jäi lyhyiksi. Juttelemme autossa: päivääkään emme tästä ajasta haluaisi vaihtaa pois. Ei tunnu todelliselta, että tapasimme ensimmäistä kertaa vasta reilu kaksi kuukautta sitten. 

Halaamme pitkään lentokentällä, kunnes nauraen ilmoitan, että noin puolet kentän ihmisistä tuijottaa meitä. Vilkutan hyvästiksi vielä autosta kyyneleet poskilla.

Me olemme yhdessä kokeneet juttuja, joita ei kovin usein tule koettua. Olemme viettäneet yhdessä enemmän aikaa kuin olisi terveellistä toisiimme kyllästymättä. Luoneet jonkunlaisen telepaattisen yhteyden, niin paljon ajattelemme asioita samaan aikaan. Olemme jutelleet syvällisiä, avautuneet jutuista, nauraneet, itkeneet, viettäneet tyttöjen iltoja, chillailleet paljon ja ties mitä kaikkea. 

Sori Ellu, oli pakko! :)

Jag saknar dig Ellu! <3 Safari njema! 

Nyt on siis aika aloittaa tavallaan alusta. Olen toivottavasti vasta matkani puolivälissä, vaikka tämä päivä tuntuikin lähinnä lopulta ja pieneltä kuolemalta. Vaan ei auta itku markkinoilla, leuka rintaan ja kohti uusia seikkailuja. Pian on sitäpaitsi joulu, jonka vietän sittenkin Ilembulassa Leenan, Outin ja Leenan perheen kanssa! Jos en ehdi/jaksa enää postata ennen joulua, niin hyvää joulua kaikille tasapuolisesti!

-heli