Onnellisuudesta ja vähän koti-ikävästäkin

Olen tällä hetkellä elämässäni muutenkin äärettömän onnellinen. Minulla ei ole mitään, mikä sinänsä kuulostaa aika pahalta, mutta jos nyt avaan tätä vähän. Minulla ei ole maksettavaa vuokraa, ei keskeneräisiä opiskeluja, ei sumplittavia työvuoroja, ei miestä, lasta tai mitään sellaista. Sen sijaan minulla on kaikki maailman mahdollisuudet: kaikki ovet ovat minulle auki, voin lähteä Tansaniaan muutaman viikon varoitusajalla jos tahdon, voin viettää täällä aikaa niin kauan kuin huvittaa. Voin tehdä oikeastaan mitä vain, mikä sopii tasan ja pelkästään minulle. Tietysti lain rajoissa, ja tietysti olisi kiva ottaa myös muita ihmisiä huomioon, mutta siis teoriassa vastaan vain itselleni.

Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta olen ollut vielä vähän onnellisempi. Olen toteuttanut unelmiani paikassa, jota rakastan ja vieläpä mielettömän ihanan ihmisen kanssa (joka nyt lähti kotiin, mikä tietysti vähän laskee tätä onnellisuustasoa, mutta kuitenkin noin yleisesti). Olen tehnyt sitä, mistä nautin. Olen ollut vapaa kaikesta vastuusta, kiireestä,  stressistä. Olen toivottavasti vaikuttanut jonkun ihmisen elämään positiivisesti. En ole ollut vain epämääräisen onnellinen vaan olen tiedostanut monta pientä onnen hetkeä, joita pystyisin luettelemaan vaikka tältä istumalta. 

Otsikko on vähän hämäävä, koska aion nyt kertoa teille että ei, minulla ei ole ikävä kotiin. Puhuttiin Ellan kanssa kerran, että kotiin voisi mennä käymään päiväksi, jotta näkisi kaikki ihmiset, mutta ei sinne vielä olisi valmis jäämään. Ihmisiä siis tietysti tulee ikävä, mutta yhtä hyvin voisin ottaa kaikki rakkaat tänne hetkeksi.

Päivääkään en tässä vaiheessa vaihtaisi pois, enkä todellakaan ole katunut hetkeäkään että päätin viettää välivuoteni täällä! 

-heli