Sekalaisia kuulumisia

Kaikista jutuista, vaikka ne olisivat merkittäviäkin, ei jaksa/halua/viitsi kirjoittaa erillistä postausta. Muutaman rivin juttu jostain asiasta, josta ei edes ole kuvamateriaalia, tuntuu aika turhalta idealta. Mutta siksi teenkin nyt tällaisen sekalaisen postauksen, jossa kerron niistä asioista, jotka ovat jääneet kertomatta.

Ensinnäkin kerron, keitä meitä täällä oikein on. Kun Ellan ja Leenan kanssa saavuimme, täällä oli lisäksemme kolme suomalaislääkäriä: Outi, Outi ja Erik. Lisäksi täällä oli kolme saksalaisnuorta, jotka lähtivät muutaman päivän päästä juuri pois. Meidän jälkeemme saapui orpolalle töitä tekemään Liisa, ja muutama päivä sitten saapui lisää suomalaisia lääkäreitä, eli Liisa, Mervi ja Petra, sekä orpolalle Ritu, jotka olivat hetken meidän kämppiksiämme. Eilen lähti Erik pois ja loppuviikosta lähtee toinen Outi, pian tulee kaksi suomalaista lisää, mutta tällä hetkellä täällä on 9 suomalaista Leenan lisäksi. Sekavaa, eikö?

Toiseksi kerron Aidan palliative care- projektista. Aidan kanssahan viimeksi kävimme kerran tällä palliative care-ajelulla, joka tarkoittaa siis sitä, että anestesiahoitaja Aida ajelee tiiminsä kanssa lähikyliin viemässä lääkkeitä aids-potilaille ja muille kuolemansairaille (kuvittele tähän linkki edelliseen blogiini, jossa kerroin tästä tarkemmin...). Aidalla on myös yksi potilas, jota hän käy hoitamassa joka toinen päivä, ja kerran sitten lähdimme Ellan kanssa mukaan.

 Ajoimme ambulanssilla lyhyen matkaa, ja päädyimme pienelle majalle. Majan pihalta eräs nainen ohjasi meidät sisään pieneen, pimeään huoneeseen, jossa oli kaksi sänkyä, ja toisessa niistä makasi 32-vuotias albiinonainen. Tietysti albiino, olihan kyseessä ihosyöpäpotilas. Nainen ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja hänellä oli pään ympärillä paksut siteet. Kun Aida alkoi avata siteitä, näimme haavan, joka oli yksi kamalimmista, joita olen ikinä nähnyt. Naisella oli ihan oikeasti valehtelematta puoli päätä yhtä märkivää, syvää haavaa. Näky oli ällöttävä, haiseva ja kauhea, mutta samalla äärettömän surullinen ja koskettava: tämä nainen ei tule syövästään paranemaan, ja pystyy kai lähinnä makaamaan sängyssään. Ja surullista on myös, että sama kohtalo on monilla albiinoilla, jos he eivät sitä ennen päädy tapettaviksi taikakaluja varten. 

Ambulanssilla potilasta tapaamaan

Palliative care- systeemin rahoitus on nyt ollut vaakalaudalla, ja sunnuntaina kirkossa kerättiin sille varoja. Pakkohan sinne oli siis mennä, mutta koska kyseessä oli tällainen "erikoiskirkko", se kesti järkyttävän kauan. Kolmen tunnin kohdalla tökkäsimme Aidalle rahat käteen ja jätimme kirkkokansan jatkamaan. Ensi kerralla otetaan sitten pari orpolasta mukaan, ja kun kirkkoilu alkaa käymään tylsäksi (ja se käy, koska swahilin kieli ei ole vahvin alueeni..) laitamme lapset itkemään ja poistumme anteeksipyytävän näköisinä.... :D Mutta projektille oli siis kuitenkin saatu kerättyä yli miljoona shillinkiä (yli 500e), mikä on kyllä täällä pieni omaisuus.

Että sellaista meille, mitäs teille?

-heli

EDIT// ainiin, meinasi unohtua! Raision seurakunnalle superiso kiitos matkan avustamisesta, tulen sitten keväällä käymään! :)