Kukamitähäh eli ensimmäinen (ja varmaan viimeinen) selkeä postaus

Ensimmäiset kaksi postausta ovat olleet sellaista fiilistelyä. Tajunnanvirtaa, sekavia tunnelmia, unelmointia. Mutta lähtöön on ihan oikeasti aikaa enää reilu viikko (ohmygod), joten ehkä olisi reilua teidänkin päästä kartalle siitä, mitä ihan oikeasti olen tekemässä. Minne olen menossa, koska, miksi, kenen kanssa. Yritän nyt oikeasti tsempata, ja koota tähän kaikki faktat, joista itse olen varma tai vähemmän varma.  Enjoy.

Millä ja miten?

Lähden siis matkaan Turkish airlinesin koneella Helsingistä 16.10. Lento kulkee Istanbulin kautta ja on Dar es Salaamissa kello 2.35. Kentältä turistiviisumi toivottavasti käteen, ja luottokuski Frankin kyydillä hotelliin. Muutama tunti lepoa ennen lähtöä Leenan (Leena on siis jo ”eläkkeellä” oleva suomalainen lähetyslääkäri, joka on asunut ja työskennellyt Ilembulassa 80-luvun alusta asti) autolla kohti Iringaa. Iringassa olemme yötä, ja sieltä jatkamme matkaa vielä Ilembulaan.

Kenen kanssa ja kuka muu?

Matkustan sairaanhoitajaopiskelija Ellan kanssa, joka on tulossa Ilembulan sairaalaan tekemään loppuharjoitteluaan (tai jotain sellaista). Ellaa en siis mitenkään oikeasti tunne, mutta olemme suunnitelleet matkaa yhdessä puhelimitse, sähköpostitse ja facebookitse (ah, mikä sana:D). Ellan kanssa siis toivottavasti asumme yhdessä siihen asti, että Ella lähtee kotiin juuri ennen joulua.

Ilembulaan on tulossa muitakin suomalaisia vapaaehtoisia: Rotarylääkäri Outi on sairaalassa töissä uuteen vuoteen asti, ja hänen kanssaan ystäväpariskuntansa Aino ja Hannu. Myös Liisa, joka oli viime kerrallakin kanssamme samaan aikaan orpolassa ja kämppiksenämmekin, on tulossa joksikin aikaa Ilembulaan. Vähän eri meininki siis, kuin viimeksi, kun olin useimmiten yksin 11 lapsen kanssa…

Kuinka kauan ja missä?

Nyt siirrytään spekuloinnin puolelle. Kerron, mikä olisi ensisijainen suunnitelma. Se, miten haluaisin tämän matkan toteuttaa: haluaisin viettää Ilembulassa 3kk, jonka aikana yrittää uusia turistiviisumin, joka on siis vain 90 päivää voimassa. Tammikuussa siirtyisin sitten vielä kahdeksi kuukaudeksi Mufindiin, joka on täynnä ihania ja mielenkiintoisia projekteja, joihin haluaisin päästä tutustumaan/osallistumaan. Jos kaikki ei mene niin kuin haluaisin, joudun tulemaan takaisin jo 13.1, jolloin minulla on paluulento varattuna (vaihdan sen siis maaliskuulle jos vain voin.). 

Mitä?

Ilembulassa teen siis vapaaehtoistyötä orpokodissa alle 3-vuotiaiden kanssa. Sylitän, juttelen, vien ulos, kerron että välitän. Mufindissa... noh, en tiedä. On sielläkin orpokotikylä. Ja toivon, että pääsisin ehkä joskus mukaan "kyläkierroksille", joilla autetaan niitä kaikkein köyhimpiä ja kurjimpia. 

Miksi?

No miksi ei?

"ota mut syliin"

Viimeksihän matkustin tosiaan äitini kanssa. Meillä oli tosi kivaa, mutta olihan se minulle kuitenkin aika helppoa. Äiti maksoi kaiken, huolehti kaikesta ja järjesti kaiken. Nyt olen itse vastuussa itsestäni siellä, missä mikään ei toimi mutta kaikki järjestyy. Missä oikein mikään ei ole helppoa tai turvallista ja missä elämä on niin toisenlaista kuin täällä. Monta asiaa on vielä ihan kesken ja järjestämättä. Pelottaa.

Vaikka enhän minä ole oikeasti yksin.  Ja kuten Leena aina sanoo: "asioilla on tapana järjestyä".

-Heli

Ps. anteeksi tylsä postaus, mutta halusin saada siitä mahdollisimman tiiviin (heh, onnistuikin tosi hyvin), selkeän (nooo..) ja faktapitoisen. Kun tähän asti tosiaan kaikki on ollut niin sekavaa niin täällä blogin puolella kuin muutenkin. Mutta jäikö joku asia vielä epäselväksi tai mietityttämään? =) Jos jäi, niin sitä saa ja pitää kysyä.